Mielenkiintonen viikko. Kurssit alkaa ja kaikki on niin kummallista. Pitänee raportoida näistä kurssien sisällöistä ja opettajista jotain viikonloppuna ku ymmärtää ehkä kokonaisuutta vähän paremmin.

Nostan ylistysoodin suomen kielelle jota täällä tulee ensimmäisenä hieman ikävä. Erityisesti sorisevia ärrrriä ja toisiinsa törmäileviä k-kirjaimia mietin kaiholla ja kuuntelen suomiräpäytystä nauttien joka tavusta. Täällä oon kuunnellut pari kertaa läpi ton Seren ja SP:n levyn 'Perusasioiden äärellä'. En o aikasemmin huomannu kuin taitavasti se levy on tehty.. biisien taustat ei usein oo mitenkään täydellisiä mut ne sopii kokonaisuuteen. Tarinat ja mielipiteet on kiinnostavia ja hyvin kirjotettuja, niissä ei oo väkisin tehdyn tuntua.

Olin tossa lenkkeilemässä joka on mun mielestä aivan uskomattoman mahtavaa toimintaa ulkomailla. Kun Suomessa lenkkeilee, sitä ei tuu mitään yllättävää vastaan kovinkaan usein. Joko juoksee tuttuja reittejä tai sit etsii uusia, joka tapauksessa mikään mikä tulee vastaan ei o yllättävää. Ihmiset, rakennukset, luonto, hajut, kaikki. Tuttua, ei erityisesti muita ärsykkeitä ku mitä nyt se lihastyö ja ehkä musiikki teettää. Ulkomailla lenkkeillessä sitä nappaa ympäristöstä jatkuvasti kaikenlaista uutta ja kummallista. Noiden koulupuvuissa on tollanen kravatti, kaduilla on kumman paljon roskia, routa ei tee tuhotöitään täällä talvisin joten asfaltti on paremmassa kunnossa ja vanhempaa, outoja mainoksia bussien kyljissä, iltapäivälehdet hehkuttaa puolijulkkiksia eräänlaisina plastiikkakirurgiamainoksina, irlantilaisilla tosiaan on jotain yhteisiä kasvonpiirteitä jne jne.. Nä lukemattomat yllättävät jutut pitää etenkin lenkillä yllä sellasen jatkuvan häkeltyneen tilan. Ehkä paras olemassaoleva tunne. Vaik täkin on vaan ohimenevää tietty, kaikkeen tottuu ja aika nopeestikin viel. Lenkkimuzakkina jotain perisuomalaista kuten tänään Rajatonta ja saadaan aikaan mielialat kunnolla sekottava ajanviete.