lauantai, 6. kesäkuu 2009

Over and out

Vielä ennen ku ryhdyn pakkaamaan kunnolla - yllättävän vaikeeta alottaa sitä touhua - postaan tänne vikan merkinnän. Eilinen ilta oli huikea. Ekaks Samin bileisiin, sieltä Catin vanhempien taloon 15 minuutin ajomatkan päässä kämpiltä. Vanha arvokas kivitalo, en o koskaan nähny niin paljon perhevalokuvia seinillä ku siellä. Seitsemänhenkinen McElroyn katras hymyilee seiniltä joka puolella taloa (eilen tuli tsekattua muuten myös aika hauska sivusto www.awkwardfamilyphotos.com). Kello on ehkä puoli viisi ja siellä on kuitenkin Catin isä ja sen kaveri hereillä. Puhelinlangan paasta saadaan joku Jimmy soittamaan vielä banjoa - ja se on paikalla 15 minuutissa! - sit lauleskellaan ja soitetaan kantria.. Lena huilussa, Cat viulussa, Brendan pianossa jne..

Vielä vika ilta ja huominen onkin omistettu matkustamiselle.

Tälle sivustolle kirjotellessani oon käyttäny jonkinlaista tajunnanvirtatyyliä. Koska lopultahan kirjotin itselleni. Tä sivusto on lähinnä muistamisen apuväline. On kuitenkin hienoa jos jollekulle tästä kehittyy joku kipinä lähteä vaihtoon tai jos joku saa näistä teksteistä jotain tukea/osviittaa. Vaihto on ehdottomasti yks avartavimpia mahdollisia kokemuksia. Kun todella asuu vieraassa maassa alkaa kyseenalaistaa kaikkia kotimaansa käytäntöjä nähdessään ne vähän kauempaa. Koululaitos, asuminen, opiskelu, työ, poliisi, armeija, puistot, seurakunnat, kaupat, museot, nationalismi idealismi sosiaalinen käyttäytyminen huumori jne jne.. nä on joitain niistä asioista joiden tilaa oon mielessäni ja ääneen vertaillut Suomen P-Irlannin Espanjan USAn ja muiden välillä.

Belfast on ollut hyvä mulle, sillä on enemmän annettavaa ja kerrottavaa ku mitä mä rajallisella ajalla ja tajullani kykenen vastaanottamaan. Spring & Airbraken keikat, Foy Vance ulisee '..sun is setting on belfast town..' silmät tiukasti suljettuina, otsa hikipisaroilla. City Hall ja Dublin Roadin kultanen maili, lukuisat kuppilat joissa on tullu poikettua. Kävely Lisburn Roadia pitkin takasin kotiin harjottelun jälkeen, ilma on jo niin lämmin et takkia ei tarvita.. pysähdyn matkalla O'Connellsin kahviossa, kiireettä. Onnistumisen fiilikset koululla, tunnit tuntien perään mielenkiintosia keskusteluita, hullua huumoria, käännösmokia ja kielimuureja, hymyjä jotka kumoaa ne. Yhteiset päivälliset kämppisten kanssa. Lagan-joen rantapolku ja Lagan Meadows, Botanic Gardens ja laiskottelu siellä niinä harvoina aurinkoisina päivinä. Cave Hillin jylhät maisemat, sieltä näkee koko Belfastin lahden ja kilometrejä sisämaalle päin. Mourne mountains häämöttää etelässä, korkein huippu odottaa viel vallottamistaan. Hyviä muistoja on lukematon määrä.

Palaan tänne vielä, mutta ensin kohteina on Espanja, Hollanti, Intia, Japani, USA, Etelä-Afrikka.. joku näistä! Looking forward to it! All and all, Belfast was a good craic!

perjantai, 5. kesäkuu 2009

Unionist 36% Nationalist 23% Neither 40%

Loydettiin uus harrastus international-porukan kans. Makea alas kieriminen. Mul on paa ihan sekasin edelleen. Lisaks hypeltiin voltteja painittiin ja kaveltiin kasilla. Ollaan idiootteja. Ens viikolla Lansiraudassa tyoskennellessa mun elamani tulee olemaan hiukkasen erilaista kuin taalla.

Vikan viikon aikana oon tutustunut paremmin tahan Stranmillisin kansainvaliseen poppooseen. Siis pitemman ajan vaihto-oppilaisiin tai vieraileviin opiskelijoihin tai whatever.. Mahtavaa porukkaa. On nigerialais-kanadalainen Obi jonka auton ajaminen on sekopaisempaa kyytia ku mikaan mita oon kokenu aiemmin. Sri Lankalaisen Senthuranin taytyi oksentaa kesken matkan, Obi vaan jatkoi samanlaista kyytia. Sit on Manoj, pitka mumbailainen joka nayttaa vahan uhkaavalta mut on paljastunu hyvin lepposaks hepuks jonka kanssa oon hopissy ummet ja lammet kriketista, salibandysta ja pesiksesta ynna muusta. Senthuran on srilankan tamilivakea, katsottiin eilen jotain tamilileffaa ja Senthuran (lyhyesti vain 'King') selosti paaosatyttarista.. hot stuff. Voisin ryhtya seuraamaan Tollywoodin filmiteollisuutta niiden mammojen takia. Sit on tietty japanilais-kiinalainen Sam, mun kamppani hallussapitaja. Itamaisen herran harmonia melkein petti ku tehtiin pilaa eilen japanin englannista poimituista sanoista. Katsokaas ku Japanissa ei tietenkaan oo alunperin ollu sanaa haarukalle, veitselle, jaatelolle ynna muulle tuontitavaralle joten.. 'you not like your chopstikku? you want a fokku?' Ja Nicoletta, Italian ihme, punainen hiuspehko ja villit vihreat silmat, me jaetaan jonkinlainen rakkaus Belfastia kohtaan ja jutellaan aina siita kuinka ainutlaatuista ja outoa ta uskonnollinen/poliittinen kahtiajakautuneisuus onkaan. Vaikka paljon tragiikkaa siihen tietty myos liittyy.

Jos multa, ulkopuoliselta kysyttais mita Belfastissa tulis tapahtua, olis etta kaikkien naiden muraalien paalle pitais maalata uusi puhdas seina. Seka protestanttien etta katolisten riveissa on satoja katkeria kuolemantapauksia, sivullisia uhreja, kostoretkia, satojen viimeisten vuosien aikana. Muraalit syventaa tan kaupungin kuilua kahden uskontokunnan ja poliittisen suuntauksen valilla. Muun muassa muraalien symboliikan takia tasta kaupungista ei tule yhtenaista koskaan. Jos Troubles on todella ohi, nyt olis aika ryhtya luomaan uudenlaista P-Irlantilaista identiteettia. Ma en yksinkertasesti nae sita tilannetta todellisuutena etta ta alue liittyis Irlantiin. Eika ta silti ole kunnollinen osa UK:takaan (Skotlannissa sama tilanne). Siis jos kansalta kysytaan.

Itsenainen Pohjois-Irlanti? Autonomia?

tiistai, 2. kesäkuu 2009

Teatraalisesti

http://www.ted.com/talks/jay_walker_on_the_world_s_english_mania.html


Kevennyksenä tä Italian tourist joke:

One day I go to Toronto and stay in a bigga hotel.

I go down to eat soma breakfast. I tella the waitress I wanna two pissa toast. She bring me only one piss.

I tella her I wanna two piss; she say, go to toilet - I say, you no understand, I wanna two piss on my plate. She say you betta no piss on plate, you sonna ma bitch! I don't even know lady, she calla me somma ma bitch.

Then I go to pharmacia with a cougha. The man he give me candy ana tell me fa cough! - I don't even know man ana he tella me FA COUGH!

Later I got to eat soma lunch at Ricky's Place, the waitress she bring me spoon, a knife but no fock. I tella her I wanna fock - She tell me everybody wanna fock. I tella her, you no understand, I wanna fock on table. She say you betta not fock on table you sonna ma bitch - I not even know lady ana she call me sonna ma bitch.

So, I go back to my hotel room, an there's no sheet on my bed. I calla the manager and tella him I wanna sheet, he tell me go to toilet. So, I say, you no understand, I wanna sheet on bed. He say you betta not sheet on bed you sonna ma bitch. I don't even know man ana he call me sonna ma bitch!

I go to check out of hotel and man at desk say peace to you. I say peace on you too!, you sonna ma bitch! - I GO BACK TO ITALY!!!

maanantai, 1. kesäkuu 2009

Laitinen & Gözde

1243889764_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mä satuin lukemaan noin vuosi sitten Päivi Laitisen kaksi matkakirjaa. 'Puujumalan juurella' ja 'Myötätuuli mukanasi'. Nämä pienen porvoolaisen kustantamon julkaisemat läpyskät oli kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Keski-ikäinen nainen pyöräili pitkin ja poikin Uutta-Seelantia toisessa kirjassa ja toisessa oltiin Irlannissa. Laitisen kirjoitustyyli oli rauhallinen, mutta tekstistä paistoi läpi innostus. Hän yöpyi hostelleissa, tutustui satunnaisiin paikallisiin, keskusteli, luki sanomalehtiä ja yritti ylipäänsä tutkailla paikallista kulttuuria monessa valossa. Pidin näistä ulkoasultaan ja tyyliltään hieman vaatimattomista muistiinpanokokoelmista. Matkakirja on kuin valokuva-albumi, tuiki tavallisen eletyn elämän tarinointia.

Saaret on kiinnostanu mua teini-iän Åålannin reissujen jälkeen erityisen paljon. Otin itselleni tavoitteen päätyä Uuteen-Seelantiin. Tämä paljastui turhan kalliiksi suunnitelmaksi.. sinne päin maailmaa ei Turun Yliopistolla ole vaihto-ohjelmia joten omaa rahallista panostusta oltais vaadittu paljon.

Kuinka ollakaan toiselta hyvältä vaihtoehdolta tuntui Irlanti.

Tänne saavuin ja tapasin pari kolme saman kohtalon valinnutta matkaajaa. Yksi heistä oli turkkilainen Gözde josta oon joskus kauan sitten kertonut. Gözde oli kakskybänen tyttö, ensimmäistä kertaa ulkomailla, jatkuvasti vähän hätääntyneen oloinen. Hän ei selvästikään ymmärtänyt hyvin englantia. Hän soitteli jatkuvasti kotiinsa ja poikaystävälleen.. en tiedä mitä asiaa kotiväellä oikein oli mutta kyllä meitä paria muuta vähän ihmetytti. Kahden viikon kuluttua saapumisesta Gözde päätti ottaa hatkat takaisin Turkkiin. Lähtö oli pikainen ja hymyileväinen mutta silmiltään vakava tyttö sanoi meille lisäävänsä itselleen feisbuuk-accountin ja ottavansa näin yhteyttä vielä, mutta eipä oo Gözdestä kuulunut.

Ensimmäisestä tapaamisesta lähtien Gözde vaikutti olevan vähän väärässä paikassa. Hän kertoi että paikalla ei ole ihmisiä keille jutella (Stranmillis oli kyl suht tyhjillään silloin) ja koulussa ei ole kursseja tarpeeksi. Mutta tyttö vietti kaikki illat koneensa ääressä jutellen kotiväelle.. (yksinkertasesti selitys tuli 'I don't go out'. mitäs siihen sit lisäilemään) ja kurssijuttukin olis varmasti ollut korjattavissa. Mun korviini koko valitus kuulosti melko käsittämättömältä. Suoraan sanoen vähän suututtikin sellanen mahdollisuuden hukkaan heittäminen. Eikö se nyt tajua minkälainen tilaisuus tä on englannin oppimiseen ja eikö se näe kuin paljon siitä voi olla hyötyä tulevaisuudessa. Eikä pelkästään katsoen jotain hyötynäkökohtia: Eikö se ole muka kiehtovaa että oot lopulta niin pieni osa tätä maailmaa ja toisella puolella mannerta ihmisillä on tismalleen yhtä arvokas historia, näkemykset ja kokemukset kuin sulla. Miksei se nauti tästä, onko se Turkki nyt niin hieno paikka ja jos on niin miks se tänne edes lähti alunperin? Gözden arvoitus jää ratkaisematta. Mut pitää vaan sanoa että mä en ole hän, mä sentään ymmärsin kaiken mitä ihmiset ympärillä puhuu vaikka oma ilmasu ontuikin ja ontuu välillä vieläkin.

sunnuntai, 31. toukokuu 2009

Edinburgh

Glasgowissa ja Edinburghissa tuli poikettua, breikkikisat seurattua ja huomenna on paluu takas Belfastiin. Viela tan paivan aikana aion raahautua Coulton Parkkiin Nelson monumentin luokse, Edinburghin horisonttia hallitsevalle kukkulalle. Koko viikonlopun on ollut tappavan kuuma. Toissapaivana saavuttiin kampille sellaseen lukaaliin kaupungin keskustassa etta olis maksanu varmasti vahintaan pari hunttia viikonlopulta. Ei kyseessa edes ollu mikaan hotelli vaan joku valkonen iso vuokrakamppa, juoksumatot ja kristallikruunut sisustuksenaan.. uunia ei saatu toimimaan kovast yrityksesta huolimatta eika pakastepizzan valmistus paistinpannulla onnistunu. Itse satkyttelytapahtumasta: Kyseessa oli siis 'brotherly love'- 2v2kisa, johon oli kutsuttu veljeksia ympari Euroopan. Suomesta kutsuttuna oli kaks veljesparia.

Eilen kaytiin Scott monumentissa, joka nayttaa Stargatesta poimitulta avaruusalukselta. Ja sit oli se kisa, valtavan hauskaa ja intensiivista viihdetta noi breakdancetapahtumat aina.

Hulppeet kiitokset jatkille majapaikasta ja koko kokemuksesta!

Pitaa juosta jo, internet-aika loppuu ja voin lunastaa dorm-huoneen hostellista. Eka paikka johon kavelin sisaan ja 10 puntaa yo. Ku ei o viikonloppu niin nainkin tapahtuu joskus.

edit> Uskomattoman hieno, vanha kaupunki. Coulton Hillin laelta naki seka uudet etta vanhat osat tata Skotlannin paakaupunkia, ja pitkan matkaa merelle. Laskeuduttuani sielta paadyin kello kuuden konserttiin St Gilesin katedraaliin keskella vanhaa Edinburghia. Siella soitti Polwarth Brass-niminen pieni puhallinsoitinkokoonpano. Akustiikka ja ymparisto toimivat ohjelmiston kanssa mahtavasti yhdessa niin etta tota(kaan) en kovin helposti unohda. Ohjelmistoon kuului niin Mozartia, Handelia kuin Pink Panther ja se Toy Story kakkosen mahtava biisi http://www.youtube.com/watch?v=APD7JC7KVxo&feature=PlayList&p=AEC60CF661C8AB9A&playnext=1&playnext_from=PL&index=7 .. tan takia isossa kaupungissa elaminen on niin mainiota. Kulttuuritarjonta. Ja Edinburghin (tai Belfastin) kaltasessa kaupungissa kuitenkin maaseutu on hyvin lahella ja jotenkin lasna kaupunkilaisissakin viela.